Uusi vuosi, uusi työ? Me olemme valmiina auttamaan!

Uusi vuosi, uusi työ? Me olemme valmiina auttamaan!

Tammikuu on perinteisesti uusien alkujen aikaa ja moni starttaa vuoteen päivitettyjen suunnitelmien ja tavoitteiden siivittämänä. Usein yhtenä konkreettisena tavoiteltavan muutoksen kohteena on työ. Meidän arjessamme tämä tarkoittaa jatkuvaa yhteistoimintaa niin motivoituneiden sotilastaustaisten henkilöiden kuin uutta osaamista tarvitsevien asiakasyritystemme kanssa. Molempia autamme ilolla.

Military Work toivottaa rauhallista joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!

Military Work toivottaa rauhallista joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!

Lähtölaukaus toiminnallemme saatiin loppuvuodesta 2017, kun Military Work Suomi hyväksyttiin Henkilöstöpalvelualojen liiton (HPL) jäseneksi. Nyt vuotta myöhemmin voimme todeta ensimmäisen kokonaisen toimintavuotemme olleen onnistunut. Olemme auttaneet asiakkaitamme usealla eri rintamalla rekrytoimalla heille osaamista oikealla asenteella. Nyt on aika jäädä ansaitulle joululomalle ja palaamme jälleen toimistolle keskiviikkona 2.1.2019.

Minkälaisiin tehtäviin sotilastaustaiset osaajat työllistyvät?

Minkälaisiin tehtäviin sotilastaustaiset osaajat työllistyvät?

Kuluneen vuoden aikana olemme tavanneet lukemattomasti sotilastaustaisia henkilöitä aina kotiutuvista varusmiehistä reserviläisiin ja rauhanturvaajakonkareista aktiiviuransa päättäneisiin upseereihin. Keskustelut ovat usein kiteytyneet yhden kysymyksen ympärille:

“no minkälaisia hommia olisi tarjolla?

Kerromme nyt esimerkein siitä, minkälaisia työmahdollisuuksia sotilastaustaisilla henkilöillä on siviilityöaloilla.