Tähtäimessä kesä ja uudet tehtävät

Tähtäimessä kesä ja uudet tehtävät

Kevät on kulunut vauhdikkaasti, ja useita asiakasyrityksiämme on vahvistettu sotilastaustaisilla osaajilla. Pääkaupunkiseudun lisäksi olemme tehneet yhä enemmän rekrytointeja myös Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueilla. Kesästä on näillä näkymin tulossa vilkas, ja sotilastaustaisille osaajille sekä heidän kokemukselleen riittää kysyntää.

Uusi ja uniikki tapa löytää tekijöitä

Olemme toimineet aktiivisesti etenkin logistiikan, tietotekniikan, valmistavan teollisuuden ja puolustusteollisuuden aloilla, joissa kilpailu osaavista tekijöistä on kovaa. Yritykset painivat massasta erottautumisen ja työnantajakuvan kehittämisen parissa. Samaan aikaan sotilastaustaisten henkilöiden potentiaalia ja työmahdollisuuksia kartoitetaan monipuolisesti eri siviilityöaloilla. Me toimimme sillanrakentajana ja mahdollistajana molemmille osapuolille. Kauttamme monet yritykset löytävät täysin uuden ja uniikin väylän heille merkittävän ja arvokkaan osaamisen löytämiseen.

Työllistyminen vakituiseen tehtävään vai keikkatöitä?

Meidän kauttamme työllistymiseen on monia eri mahdollisuuksia. Kun tähtäimessä on osa-aikainen tai väliaikainen työ, on työllistyminen vuokratyösuhteen kautta erinomainen vaihtoehto. Tilanteen mukaan näitä töitä on ajoittain tarjolla nopeallakin aikataululla. Vuokratyöntekijöinä Military Workin lippistä kantaa esimerkiksi yhdellä isolla asiakasyrityksellämme logistiikan tehtävissä parhaimmillaan kymmenen kaveria eri vuoroissa. Hyvällä asenteella, työteliäisyydellä ja reippaalla otteella on mahdollista edetä myös työnjohdollisiin tehtäviin.

Usein henkilöstösuunnittelu tähtää pitkäaikaiseen osaamisen sitouttamiseen ja yritykset haluavat siksi kiinnittää osaajia suoraan omiin riveihinsä. Tämä tuo myös työntekijän näkökulmasta jatkuvuutta työuraan ja oman osaamisen kehittämiseen.

Tärkeintä on hyvä asenne ja ammattitaito, kokonaisuutta maustaa ripaus sotiluutta

Kuluneen kevään aikana rekrytoitujen henkilöiden joukossa on muun muassa reserviläistaustaisia tuotannon ja logistiikan työntekijöitä, teknisiä suunnittelijoita ja viestinnän osaajia. Ammattisotilasuransa päättäneille kokeneille alansa osaajille löytyy myös mielenkiintoisia tehtäviä, mistä hyvänä esimerkkinä toimii hiljattain asiakkaallamme täytetty puolustusalan asiakkuusjohtajan pesti.

Mikä sotilastaustaisen henkilön erottaa isosta massasta? Sotilaskoulutetuille on ominaista tehtäväorientoituneisuus, erinomaiset vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot sekä vastuunkanto omasta tehtävästään. Asenne on se, joka ratkaisee.

Tällä hetkellä meillä on haussa pääkaupunkiseudulle mm. varastomiehiä, työnjohtajia, tekninen huoltomies sekä pienkonekorjaaja. Kanta-Hämeessä olisi paikka osaavalle sähköverkkosuunnittelijalle ja tietoliikennesuunnittelijalle, Tampereelle haetaan kuljettajia sekä tuotannon ja logistiikan työntekijöitä. Lue lisää näistä ja muista tehtävistä täältä.

Haluatko olla yksi meistä? Jätä meille avoin hakemus tai ota yhteyttä Jokkeen:

Jokke_www.png

Jouko Pohjonen

Rekrytointipäällikkö

jouko.pohjonen@militarywork.fi

050 339 0221