Military Work toivottaa rauhallista joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!

Military Work toivottaa rauhallista joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!

Ensimmäisen kokonaisen toimintavuotemme kääntyessä päätökseen olemme yhä vakuuttuneempia siitä, että sotilastaustaisilla henkilöillä on paljon annettavaa siviilityömarkkinoilla. Military Workin kyky tunnistaa ja tulkita sotilasosaamista ja sen tuomia mahdollisuuksia eri yrityksille on ainoa laatuaan suomalaisessa henkilöstöpalvelualan kentässä.

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon muutoksia ja toiminnan kehittymistä. Pääsy Henkilöstöpalvelualojen liiton (HPL) hyväksymäksi jäseneksi oli meille lähtölaukaus toiminnan varsinaiselle käynnistämiselle Suomessa. Alkuvuodesta kokoonpanomme vahvistui kahdella osaajalla, kun rekrytointipäällikkö Jouko Pohjonen ja viestintäasiantuntija Emma Valli liittyivät tiimiin mukaan. Myöhemmin keväällä muutimme Kampin Sähkötalosta Kaivokadun toimistollemme.

 Olemme vuoden 2018 aikana tavanneet ja työllistäneet sotilastaustaisia osaajia aina panssarijääkäristä everstiin eritasoisiin tehtäviin useilla eri toimialoilla. Tämän lisäksi olemme tehneet toimintaamme tutuksi kotiutuville varusmiehille eri varuskunnissa sekä kesäkuun että joulukuun kotiutumisten yhteydessä. Syyskuussa olimme myös mukana Lahden Kokonaisturvallisuus 2018 -tapahtumassa.

“Ensimmäinen operatiivinen vuotemme on ollut työntäyteinen. Olemme työllistäneet lukuisia sotilastaustaisia henkilöitä usealle eri toimialalle. Asiakkailtamme saamassa palautteessa ovat korostuneet työntekijöidemme asenne, sitoutuminen työtehtäviin ja kyky kantaa vastuuta. Tästä asiakaspalautteesta olen erityisen hyvilläni“, summaa Military Work Suomi Oy:n toimitusjohtaja Arto-Pekka Nurminen kulunutta vuotta.

Olemme kuluneena vuonna onnistuneet tavoitteessamme vahvistaa asiakkaittemme kilpailuetua rekrytoimalla osaamista oikealla asenteella. Ensi vuonna vahvistamme joukkuettamme ja laajennamme toimintaamme, jotta kykenemme entistä paremmin auttamaan sotilastaustaisia osaajia ja asiakkaitamme.

Jäämme onnistuneen vuoden päätteeksi hyvillä mielin joululomalle ja palaamme toimistolle keskiviikkona 2.1.2019. Toivotamme rauhallista joulunaikaa!