Ohi on – kotiutuvat varusmiehet valintojen edessä

Pian lähestyvä joulu on merkki siitä, että vuoden 2018 saapumiserien varusmiehet ovat valmiita siirtymään palveluksesta reserviin. 1/18 –saapumiserässä 347 vuorokautta palvelleet ja 2/18 –saapumiserässä 165 vuorokautta palvelleet varusmiehet kotiutuvat torstaina 20.12.2018. “Ohi on!” -huutojen raikuessa voi takaraivossa kuitenkin kolkuttaa epätietoisuus tulevaisuudesta. Kouluun, töihin vai välivuoden pitoon? 

Varusmiespalvelus ponnahduslautana tulevaisuuden mahdollisuuksille

Moni odottaa kotiutumista ja sitä seuraavaa valintojen mahdollisuutta innokkaasti. Osa suuntaa katsettaan jo tuleviin opintoihin ja kevään yhteishakuun. Koulupaikan jo ennen varusmiespalvelusta vastaanottaneita kannustetaan jatkamaan opintojaan heti kevätlukukauden alkaessa. Joillekin muutaman kuukauden hengähdystauko intensiivisen palveluksen jälkeen on paikallaan, osa haluaa suoraan töihin tienaamaan taskurahoja edessä siintäviä opintoja silmällä pitäen. 

Varusmiespalvelus on nuorelle oiva itsensä kehittämisen ajanjakso, jolloin on mahdollista kerryttää työelämässä tarvittavia taitoa. Palvelus kerryttää yhteiskunnallisesti merkittävää osaamista, josta nuoret hyötyvät työelämässä ja opintojen aikana.  

Johtamis- ja koulutustaito, kokemus erilaisista vuorovaikutustilanteista erikokoisissa ryhmissä sekä kehittyneet sosiaaliset taidot ovat vain murto-osa kaikesta siitä opista, joka nuorten matkaan tarttuu. Osa kokemuksesta ja opitusta saattaa valjeta nuorelle itselleen vasta kun hän saa etäisyyttä menneeseen palvelusaikaan. Me Military Workissa haluamme olla apuna kartoittamassa juuri niitä ominaisuuksia ja taitoja, joista sotilaskoulutettu nuori voi työelämässään hyötyä. 

Oma-aloitteisuudella opintoihin tai työelämään kiinni

Toisaalta tunnistettu fakta on myös se, että työn ja opiskelupaikan hakeminen vaativat oma-aloitteisuutta. Näin on myös mikäli nuori palaa opintoihin kesken lukuvuoden eikä näin ollen ole päässyt mukaan lukuvuoden aloittaviin orientointumisjaksoihin. 

Me haluamme olla vähentämässä kitkaa varusmiespalveluksen ja työelämään siirtymisen välillä. Me olemme koko reservin työllistäjiä ja tässä vaiheessa uraa apuna myös kotiutuville varusmiehille. Me Military Workissa olemme erikoistuneet sotilastaustaisten henkilöiden rekrytointiin siviilityömarkkinoille. Osaajajoukkommekasvaa koko ajan ja kauttamme avautuu viikottain uusia työmahdollisuuksia. Me myös jalkaudumme  varuskuntiin tapaamaan palveluksessa olevia ja pian kotiutuvia nuoria.

Varuskuntavierailuilla kotiutuvien varusmiesten arkeen kiinni

Pääsemme tapaamaan kotiutuvia varusmiehiä keskiviikkona 12.12. Panssariprikaatissa, maanantaina 17.12. Kaartin jääkärirykmentissä ja Karjalan prikaatissa sekä tiistaina 18.12. Uudenmaan prikaatissa. Tapahtumissa kyseisten varuskuntien kotiutuville varusmiehille tarjoutuu mahtava tilaisuus päästä keskustelemaan työmahdollisuuksista intin jälkeen. Toisaalta me pääsemme etuoikeutettuina kuulemaan, mitä kaikkea armeija on näille nuorille antanut ja mitä he odottavat tulevaisuudelta.

Mitä sinä aiot tehdä intin jälkeen? Jos haluat kuulla ensimmäisten joukossa  avautuvista työpaikoista,  tilaa uutiskirjeemme sivupalkista.

Jos olet juuri nyt työtä vailla, anna MIL-Botin auttaa!

 
katse1.PNG
 

Jos sinulla on kysyttävää toiminnastamme, voit ottaa yhteyttä rekrytointipäällikköömme Jokkeen:

JOKKE_WWW_22.jpg

Jouko Pohjonen
Rekrytointipäällikkö
+35850 339 0221
jouko.pohjonen@militarywork.fi